HOMEBASEN TYÖNTEKIJÄT

Keitä ovat Homebasen työntekijät, koordinaattori Anna ja ohjaaja Crista? 

pieni kurkistus kun he kysyivät toisiltaan kolme kysymystä.

 Cristan kysymykset Annalle;

 Miksi olet töissä Homebasella?

 Homebase (silloin vielä nimeä ei ollut) tupsahti eteeni ja osaksi omia työtehtäviä. Vai olikohan ne tupsahtajat kuitenkin ne 6 ihanaa nuorta, jotka olivat idean takana? Olin heidän kanssa suunnittelemassa, sparraamassa ja toteuttamassa. Kun hankkeen aika koitti kysyi Tuomas, että jäisinkö hankkeeseen töihin. Täällä ollaan jo toista vuotta ja olen tykännyt todella paljon.

 Lempipaikka ja miksi?

 Ehkä mulla ei ole yhtä lempipaikkaa, mutta tärkeitä ihmisiä on ja jos saan olla heidän kanssa, niin se on usein silloin myös lempipaikka. Rantalaituri ja laineiden liplatus on aina rauhoittava paikka, ehkä se voisi olla yksi lempipaikoista.

 Mistä haaveilet?

Hyvin arkisista asioista, tasapainoisesta ja tavallisesta arjesta pienillä twisteillä. Yksi haave olisi arjen normalisoituminen koronan osalta, jotta arkeen mahtuisi myös juhlaakin.

Anna

Annan kysymykset Cristalle:

 Miksi Sinä olet töissä Homebasella?

 Vajaa kaksikymmentä vuotta sitten vaihdoin alaa ja opiskelin päihde-mielenterveyshoitajaksi.  Asiat olivat tuttuja jo omasta elämästäni ja halusin auttaa, tukea, kertoa sekä poistaa leimaa näiltä asioilta. Nyt olen siinä työpaikassa minne olen tietämättäni aina halunnut. Homebase on minulle muutakin kuin työpaikka.  Ihanat kävijät, paras työpari, mahdollisuus kehittää ja tuoda omia ideoitaan. <3

 Mitkä asiat saa sut nauramaan?

 Tilannekomiikka ehdottomasti. Myös huonot vitsit jotka eivät aina muita naurata. Yksi suuri ilon aihe on oma häröily. Sekään tosin ei aina muita naurata. Mutta miten kiva nauraa itselleen, kun nuorempana usein tuli turhaan hävettyä.

 Jos saisit käyttöösi aikakoneen, niin mihin matkustaisit ja mihin aikaan?

 Apua. Laitan sen mikä tuli ekana mieleen. 1920-luku Keski-Eurooppa. Olen suuri art deco-fani. Kaikki tuosta ajasta kertovat leffat ja kirjat tuntuvat tutuilta. Jos uskoisin uudelleensyntymiseen.. Ymmärrän että olen nostalginen romantikko, koska tuolla ajalla oli myös köyhyyttä ja elettiin maailman sotien välissä. Mutta suurkaupungeissa oli kiehtovaa epäsovinnaisuutta, musiikki, taide, tanssi ja muoti nousivat pintaan.

Crista

Jos sinulla on ideoita tai tekstiä HB blogiin, laita viestiä crista.ervamaa@tatsi.fi

 

Hello darkness my old friend..

 

Jo siitä hetkestä lähtien kun sä tulit mun elämään ekaa kertaa, mä ymmärsin täysin ja joka solullani mitä ihmiset tarkotti sillä et jokaiselle on ”se oikea”.

Sitä sä olit mulle, ja enemmän.

Ensimmäisellä kosketuksella sä otit multa sen ainaisen elämänpelon,annoit tilalle onnea ja voimaa, otit pois kivun ja käärit mut pumpuliin, korjasit rikkinäisyyden ja teit musta kuolemattoman. Sillä hetkellä tiesin etten luopuis susta koskaan, sun käsiin luottaisin koko elämäni. Ystävät oli alusta lähtien meitä vastaan, väitti että jos jatkaisin sun kanssa tulisin kuolee sairaana ja yksin. Mut mä olin jo koukussa suhun, tiesin etten ilman sua vois tai edes haluais hengittää.. olin valmis sun takia heittää kaiken menemään, epäröimättä hetkeäkään. Sen mä teinkin- kaikki ne kaupungit, asunnot, työpaikat, ystävät, parisuhteet.. mä uhrasin kaiken että saisin pitää sut ja sen olon jonka vaan sä pystyit mulle antaa. Aina olin valmis kerää sirpaleet ja tekee rikkinäisestä ehjää.

En tiedä tarkkaan millon, mut ajan kuluessa- pala palalta, mä menetin itseni, oman tahtoni ja sä olit kaikki mitä mulla oli, kaikki mitä jäi. Elämänpelko ja kipu oli palannu huomaamattoman salakavalasti, eikä enää edes sun rakkaus parantanu- enää sekään ei tuntunu miltään.. musta ei ollu jäljellä kuin ontto, surullinen kuori joka yritti epätoivoisena jahdata sun kanssa sitä rakkauden ensi huumaa. Sairaana ja yksinäisenä halusin vaan kuolla sun syleilyssä.

Ne ihmiset jotka mua oikeesti rakasti, näki kuinka mä hiivuin pois.. ne lupas mulle kaiken tukensa ja apunsa, eikä muuta vaatineet kuin että mun olisi erottava susta kokonaan ja lopullisesti. Mä tiesin että vaikka se vaatisi multa kaiken, tuntisin kipua kuukausia enkä vois sua unohtaa, oli pakko yrittää.

Ymmärsin ettei se koskaan aitoa ollutkaa, olin antanu sulle kaiken, hylänny kaikki jotka epäili meiän rakkautta, valehdellu, varastanu, satuttanu ja sä jätit mut yksin kärsimään.

Kyllä mä tiiän että me koettiin uskomattomia, upeita aikoja yhessä ja vaikka välillä sun menettämistä surenkin, en ole valmis uhraamaan enää yhtään asiaa sun takia. Tiedän et ootat mun tulevan vielä takasin ja ottaisit mut avosylin vastaan koska tahansa, mut sorry, sitä alinta helvettiä mä en enää ikinä huoli! Ja jos rehellisii ollaa, täyttä helvettiähän se oli, naamioituna rakkaudeksi ☠️

 

                  HYVÄSTI.