tiistai 25. toukokuuta 2021

HOMEBASEN TYÖNTEKIJÄT

Keitä ovat Homebasen työntekijät, koordinaattori Anna ja ohjaaja Crista? 
pieni kurkistus kun he kysyivät toisiltaan kolme kysymystä.

 Cristan kysymykset Annalle;

 Miksi olet töissä Homebasella?

 Homebase (silloin vielä nimeä ei ollut) tupsahti eteeni ja osaksi omia työtehtäviä. Vai olikohan ne tupsahtajat kuitenkin ne 6 ihanaa nuorta, jotka olivat idean takana? Olin heidän kanssa suunnittelemassa, sparraamassa ja toteuttamassa. Kun hankkeen aika koitti kysyi Tuomas, että jäisinkö hankkeeseen töihin. Täällä ollaan jo toista vuotta ja olen tykännyt todella paljon.

 Lempipaikka ja miksi?

 Ehkä mulla ei ole yhtä lempipaikkaa, mutta tärkeitä ihmisiä on ja jos saan olla heidän kanssa, niin se on usein silloin myös lempipaikka. Rantalaituri ja laineiden liplatus on aina rauhoittava paikka, ehkä se voisi olla yksi lempipaikoista.

 Mistä haaveilet?

Hyvin arkisista asioista, tasapainoisesta ja tavallisesta arjesta pienillä twisteillä. Yksi haave olisi arjen normalisoituminen koronan osalta, jotta arkeen mahtuisi myös juhlaakin.

Anna

Annan kysymykset Cristalle:

 Miksi Sinä olet töissä Homebasella?

 Vajaa kaksikymmentä vuotta sitten vaihdoin alaa ja opiskelin päihde-mielenterveyshoitajaksi.  Asiat olivat tuttuja jo omasta elämästäni ja halusin auttaa, tukea, kertoa sekä poistaa leimaa näiltä asioilta. Nyt olen siinä työpaikassa minne olen tietämättäni aina halunnut. Homebase on minulle muutakin kuin työpaikka.  Ihanat kävijät, paras työpari, mahdollisuus kehittää ja tuoda omia ideoitaan. <3

 Mitkä asiat saa sut nauramaan?

 Tilannekomiikka ehdottomasti. Myös huonot vitsit jotka eivät aina muita naurata. Yksi suuri ilon aihe on oma häröily. Sekään tosin ei aina muita naurata. Mutta miten kiva nauraa itselleen, kun nuorempana usein tuli turhaan hävettyä.

 Jos saisit käyttöösi aikakoneen, niin mihin matkustaisit ja mihin aikaan?

 Apua. Laitan sen mikä tuli ekana mieleen. 1920-luku Keski-Eurooppa. Olen suuri art deco-fani. Kaikki tuosta ajasta kertovat leffat ja kirjat tuntuvat tutuilta. Jos uskoisin uudelleensyntymiseen.. Ymmärrän että olen nostalginen romantikko, koska tuolla ajalla oli myös köyhyyttä ja elettiin maailman sotien välissä. Mutta suurkaupungeissa oli kiehtovaa epäsovinnaisuutta, musiikki, taide, tanssi ja muoti nousivat pintaan.

Crista

Jos sinulla on ideoita tai tekstiä HB blogiin, laita viestiä crista.ervamaa@tatsi.fi


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Moi, olen Pasi 40 v.-kokemusasiantuntija  Olen aloittanut ensimmäiset päihdekokeilut kahdeksanvuotiaana imppaamalla, ekat kännit 10 vuotia...